- Henkisen tiedon opettajat, artikkeleiden kirjoittajat, sekä videoiden lisääjät
Aluksi nimimerkillä HM kirjoittanut, mutta nykyään nimimerkillä Wespa esiintyvä henkilö on Henkimaailma -blogin perustaja ja asuu Varsinais-Suomessa. Hän harrastaa mm. meditointia ja on kiinnostunut meditaation lisäksi henkioppaista, shamanismista ja yleensäkkin henkisestä tiedosta. Hän vastaa blogiin liittyvistä asioista ja tekee mm. Henkimaailman podcastia. Ylläpitää myös suosittua Paranormaali Blogia.
Von Qlippoth tulee kirjoittelemaan Henkimaailmaan aina silloin tällöin esoteriaa sivuavia aiheita ja kertomaan mm. Tarot-korteista. Von Qlippoth pitää myös Tajunta -nimistä blogia.
Danbroklyn tulee kirjoittelemaan artikkeleita, sekä osallistuu mm. podcastin tekoon. Danbroklyn pitää myös You Remember? -nimistä blogia, sekä tekee musiikkia.
Chioy tulee kirjoittelemaan mm. tietoisuuden toiminnasta ja omista kokemuksistaan. Hän on Vantaalla asusteleva 27-vuotias henkilö, joka harrastaa filosofiaa, meditaatiota ja unissa elämistä. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluu rakkaus ja sen vastakohta, ymmärtäminen ja luominen. Chioy myös ohjaa skandinaavista tiimiä goldringissä.
WM_, 19v, tulee kirjoittelemaan mm. elämässä menestymisen -filosofiasta, sekä siitä mitä liittyy hyvään ja onnelliseen elämään. Hän on kiinnostunut lukemaan paljon elämän filosofiasta ja yrittää oppia, sekä opettaa sitä käytäntöön.
- Suomentajat ja kääntäjät
S3nsi asuu Etelä-Suomessa ja on 21-vuotias. S3nsi tulee kääntämään mm. englanninkielisiä artikkeleita Suomen kielelle Henkimaailma blogiin.
Haluaisitko sinäkin ylläpitoon auttamaan ja laajentamaan Henkimaailma blogin sisältöä? Lue lisää tästä.
- Videoeditoijat
KeyWay
KeyWay on 17-vuotias Helsingissä asuva nuori mies. Hän on kiinnostunut Audio/Video editoinnista, jota myös vapaa-ajallaan harrastaa. KeyWay ottaa osaa videoiden tuottamiseen. KeyWayn kotisivuille pääset tästä.
erittain mielenkiintoinen, kiitos
By: tool on 23 tammikuun, 2010
at 5:59
Hei!
Yritin sähköpostilla tavoittaa, mutta taitaa olla laatikossa ruuhkaa. Olisin kiinnostunut tuosta buttoninvaihdosta kanssanne.
By: Lasse on 20 maaliskuun, 2010
at 15:56
En halua olla skeptinen, uskon monenlaisiin asioihin, mutta henkimaailman asioissa vaadin että lähteet ovat luotettavia. Nettiin kun on helppo kirjoittaa mitä vaan. Kysynkin siis, miksi ylläpitäjät eivät esiinny omilla nimillään jos puhuvat asian puolesta täydestä sydämestään? On sivuja, joissa asioista kerrotaan rohkeasti omalla nimellä. Tämä tuo luotettavuutta lähteeseen! Olisi myös mielenkiintoista tietää audiomateriaalin alkuperä, miksi se toimii niin kuin toimii? Tämä on nimittäin minulle aivan uusi asia.
By: Johanna on 18 maaliskuun, 2011
at 22:01
Joo tuo on totta mitä sanot, mutta itse näen nimimerkillä esiintymisen ihan toimivana. Mielestäni pääpaino on itse puhuttavalla asialla ja asiasisällöllä jota jokainen voi miettiä omalta kannaltaan. Tarkoituksenani ei ole esiintyä guruna, vaan jaan tietoa joka osuu omalle kohdalleni ja jonka koen sellaisena, että se on itseäni auttanut ja mahdollisesti auttaa muitakin. Tarkoituksenani ei ole myöskään vakuuttaa ketään tai todistella mitään, puhukoon itse asiasisältö puolestaan. 🙂
Jos audiomateriaalilla tarkoitat tekemiäni podcasteja, niin ne on tehty ihan oman intuition saattelemana ja puhun niissä aiheista jotka ovat itselleni tärkeitä ja joista olen tietoutta hankkinut.
Jokaisella meistä on oma tiemme ja voimme aina poimia itsellemme toimivia asioita ja filtteroia ei-toimivia asioita pois, oman sydämen kuuntelu on tärkeää mitä tahansa esoteerista, filosofista tai psykologista tietoa kuunnellessa. 🙂
Jotkut asiat toimii toisille, jotkut ei toimi. Toivon kaikkea hyvää tielläsi. 🙂
By: Wespa on 19 maaliskuun, 2011
at 0:41
Hei hyvä Henkimaailman väki. Olisi hienoa jos voisitte tehdä uutisen
yhdestä erittäin mielenkiintoisesta aiheesta! Rakennamme ilmaisen kodin meille samanhenkisille kirkkonummelle järven rantaan.
Lisää infoa täällä: http://www.facebook.com/valonlapset
By: Elias on 15 maaliskuun, 2012
at 23:53