Kirjoittanut Wespa | 12 huhtikuu, 2011

Tosi tarina: Veljeni buddhalaismunkki


YLE Areenalla on vielä tänään katsottavissa 20:04 asti Veljeni buddhalaismunkki -dokumenttielokuva.

Santeri päättää lähteä munkiksi Thaimaahan ja luopua kaikesta mitä hänellä on koti-Suomessa. Hänen siskonsa Anja haluaa ymmärtää pikkuveljen suurta ratkaisua ryhtyä buddhalaismunkiksi loppuelämäkseen.

http://areena.yle.fi/video/1302026141010

Kiitos vinkistä Ogelille. 🙂

Advertisements

Responses

  1. Tarttettas muuten tänne länkkärilandiaankin jonkinlainen mahdollisuus ihmiselle irrottautua yhteiskunnasta määräämättömäksi ajaksi tämän halutessaan – vaikka koko loppu elämäkseen.

    Tämä yhteiskunta ei johda muuhun kuin ihmisten jatkuvaan kärsimykseen kiireensä, luonteensa ja vallitsevan tietämättömyyden vuoksi.

    Tällöiseen elämään ei toki kuuluisi raha, vaan yksinkertainen elämä ja itsensä kehittäminen. Tämän kaltaiset ”tasapainotetut” mielet voisivat toimia todellisina ongelmanratkaisijoina (esim. buddhalaisissa kulttuureissa ihmiset kyselee munkeilta neuvoja ja uskon että meditoinut ja mielensä puhdistanut henkilö on ihan soveltuva kuuntelemaan, pohtimaan ja vastaamaan)

    Mutta eijei, töihin vaan hippi siitä! 🙂

  2. miul on mieli


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: