Kirjoittanut Wespa | 19 marraskuu, 2010

Elämme muutosten aikoja – 2012 lähenee


Olette varmaan eri medioita seuratessanne huomanneetkin, että suuria muutoksia tapahtuu ympärillämme jatkuvasti. Varsinkin viime ja tänä vuonna kasvu on ollut valtavaa.

Tuntuu siltä kuin muutokset ja mullistukset olisivat jo niin päivittäisiä, että perässä ei meinaa pysyä. Kasvu, kehitys ja evoluutio ovat huomattavia ja näkyvät monella eri alalla. Lääketieteessä, ympäristössä (tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset ym. mullistukset), teknologiassa, pelialalla, ufohavaintojen yleistymisessä, paranormaalien aiheiden lisääntyneessä käsittelyssä mediassa, sosiaalisten piirien muutoksissa, yhteiskunnallisissa muutoksissa jne.

Tässä muutamia esimerkkejä lähiaikojen muutoksista.

Tiesitkö, että / Shift happens

REALIST NEWS – Part of the Web Bot Tipping Point 2010?

Muutokset ylettyvät jopa politiikkaan asti.

Ron Paulin puhe

Markku Uusipaavalniemen haastattelu Osa1

Osa 2, Osa 3

Suuria muutoksia käsitellään myös Journey Toward Enlightenment -blogissa:
Lopunaikojen nopeutuminen
Talousrintamalla tuulee – Joku yrittänyt ostaa Iso-Britannian
Ydinohjuskohusta vaihtoehtoinen näkemys
Kuu kääntyi 90 astetta WTF?

Elämme jännittäviä aikoja. Onko tämä kaikki yhteydessä vuoteen 2012?

Terence McKenna kertoo Timewave Zero teoriassaan, että lähestyessämme vuotta 2012 kehitys kiihtyy kiihtymistään, joka näkyy mm. ajan nopeutumisena ja muutoksina (novelty).
http://en.wikipedia.org/wiki/2012_phenomenon (lue kohta Timewave zero and the I Ching)

David Wilcock ja monet muut henkilöt pitävät vuotta 2012 kuitenkin vain vanhojen aikojen loppumisena ja täten uuden paremman ajan alkuna, ei niinkään tuhoisana maailmanloppuna joka on Hollywood-elokuvissa hehkutettu näkökulma. Hopit puhuvat puhdistusajasta joka edeltää vuotta 2012. Elämmekö nyt tämän puhdistusajan hetkiä, jotka näkyvät muutoksina eri osa-alueilla?

Oli miten oli, mutta joka tapauksessa näitä muutoksia on mielenkiintoista seurata. Ehkä muutokset saavat aikaan lumipalloefektin joka johtaa vielä perustuslaatuisempaan kehitykseen.

Pysykää kuulolla, pidän teidät ajantasalla aika ajoin.

Advertisements

Responses

  1. maxkaiser.com -> infoa

    crash jp morgan buy silver- kamppanja käynnissä

    eli ostateean hopeaa ja kaadetaan jp morgan suuuuuursuuurpankki.

    http://maxkeiser.com/2010/11/21/if-youre-new-to-this-whole-crash-jp-morgan-buy-silver-thing-watch-this-video-twice/

    suomessa voitte tukea liikettä esim ostamalla hopeakolikon ikihopea.fi

    Eritäin näppärää aktivisimia, ilman aseita, ilman väkivaltaa, pelataaan niiden omaa peliä!

    Ei edes häviä mitään, unssi hopeaa maksaa n 27 e vielä, hinta tulee nousemaa. eli on win win juttu.

    ihmiset on tehny hulluna videoita aiheesta!!

    http://www.youtube.com/results?search_query=crsah+jp+morgan+buy+silver&aq=f

    otetaanpa huomioon että kamppanja on alle viikon vanha ja nyt jo

    Noin 42 400 000 tulosta (0,25 sekuntia) – google hakutulosta!

    ihmisillä on voimaaaaa!!!

    kannattaa perehtyä aiheeseen!!!

    Tämä on erittäin hyvä tapa toimia ja olla aktivisti! Ei tarvi mennä edes barrikadeille!

  2. Näistä jutuista tuli kiinnostuttua, kun näin maailmanloppu 2012 dokkarin JIMiltä 2008.

    Mielenkiintoinen ja oman näkemykseni mukaan todennäköisempi vaikkakin kenties tieteilijöiden mukaan tämä olisi surrealistisempi näkemys, on se että ihmiskunta saavuttaa 2012 tienoilla, tai kenties siitä alkaa vähitellen, herääminen korkeampaan tietoisuuteen, jolloin on mahdollista saavuttaa peräti utopian kaltainen tila.

    En nyt lähde scifi-leffojen tyyliin uskomaan, että kun 21.12.2012 koittaa, maailmaa kohtaa suuri valo ja jonkinlainen pyhä energia joka muuttaa kaiken kauniiksi ja hyväksi vaan enemmänkin vähitellen ihmisen tietoisuus muuttuu ja suuret massatkin heräävät tuosta unestaan, jota ihmisten näkee elävän päivästä toiseen elämän mennessä ohi.

    Ja totuus on, että jotain on PAKKO tapahtua. Ihmiskunta ajaa itseään kohti tuhoa, maapallo itkee, tuskan voi tuntea. Ja jotain varmasti tapahtuukin, sen pystyy tuntemaan kun hiukan herkistyy ja hiljentyy luonnon keskellä.

  3. Mietin hirveesti, että mitä silloin vuonna 2012 tapahtuu?
    Mitä silloin kun maailman lopun ennusteiden viimeinen päivä tulee?
    RÄJÄHTÄÄKÖ MAAPALLO?
    Tapahtuuko jotain mullistavaa vai ovatko ihmiset/tohtorit/tieteilijät yms. pahasti väärässä?
    Jotain kummallista tulee varmasti tapahtumaan..sitä ei voi ketään tietää varmasti että mitä tapahtuu ja koska tapahtuu ja tuleeko ne ufot viimeinkin sieltä avaruudesta tänne? ;D

    En tiedä mihin uskoa. Odotan kunnes näen omin silmin. Tottakai on kokoajan tapahtunut muutoksia maailmassa..parempaan vai paljon pahempaan? Pahempaan suuntaan uskoisin..hirvittää ajatella että mitä tulevaisuudessa sitten lapsille ja niiden lapsille käy, kun ei ole enään maata? ..luontoa, puita jne.. maata on vaikea saada takaisin..

    Luonto kertoo meille paljon asioita ja saavat ihmiset rentoutumaan jne, siksi se ei saa tuhoutua.

  4. Minä voin kertoa sulle ggoala mitä oon mieltä.

    Tällä planeetalla on selvästi ”eläin” kokemus meneillää. Ihmiset käyttäytyy ihan samalla tavalla kuin eläimet. Maiden rajat missä alfa urokset hallitsee omaa reviiriään, alfa urokset syövät parhailla ruokailupaikoilla = rikkaat sun muut valtionjohtajat.

    Ihmisten laumassa alfaurokseksi pääsee erillaisilla keinoilla kuin muiden eläinten laumoissa.

    Ihminen on eläin mikä käyttää aivojaan selviytyäkseen viidakossa, siksi ihmisen lihaksisto on heikointa tekoa.

    Jos olisit koira saisit kokemusta koiran ruumiin kautta, mut nyt ollaan ihmisiä niin saadaan kokemusta ihmisruumiin kautta. Sama eläinmailma silti vallitsee ihmisten lauman keskuudessa.

    Mitä tapahtuu 2012? No ainakin jotkut vanhat ihmiseläimet (mayat, hopit sun muut intiaanit) kerto että vallitseva ”eläinsykli” (jonka aikana ihminen kokee eläimen elämää) muuttuu ”ihmis-sykliksi” (jonka aikana ihminen oppii elämään kuin ihminen, ei enää eläintouhuja (baarissa naiset työntää persettä miehiin ku koirat jne.))

    ”maapallo räjähtää” ei v***u oikeest, ei, ei h***etti.

    Ihmiset alkaa muuttumaan ihmisiksi, niin sanottu ”tietoisuuden laajentuminen”.

    Evoluutio. Ollaa vähän viisaampia. Semmosta varmaan tapahtuu.

    Aletaa globaalisti elämään sillee niiku intiaanit eli enne ku toiseltä mantereelta tuli eläimet ja valtas niitte reviirin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: