Kirjoittanut Wespa | 28 Touko, 2010

Musta aurinko nousee!


Arvostaen pimeää puoltani… Tajunnan virtaa pahuuden/pimeyden kauneudesta.

Kylmä tuli ihoani raatelee, huudan äänettömästi. Pimeä aurinko nousee, juoksen ottamatta askeltakaan.

Ja kun suljen silmäni vasta todella näen, hänen kasvonsa kirkkaat päällä pohjattoman meren.

Maistan mauttoman suudelman, kiellän kokemuksen kokemattoman. Annan verisateen minut kuivattaa.

Ilves lentää paikalle opastaen, kanssa suden pilvillä ratsastaen. Suljen silmäni ja näen. Musta aurinko nousee.

Pyörivä karuselli päästää äänen viimeisen.
Aika pysähtyy ja olen vihdoinkin… olen vihdoinkin. Olen vihdoinkin olematon.

Ja kaikki alkaa taas lopusta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: