Kirjoittanut Wespa | 19 heinäkuu, 2009

Yksinäisen Suden Mietteitä


Viime yönä yksin baarista kotiin palattua tuli yksinäinen olo ja masennus. Heräsin vähän aikaa sitten ja nyt jokseenkin turhan viikonlopun jälkeen on v*tutus päällä, tai ei enää niin paljoa, kun saan purkaa oloni tähän. Ehkä tämä avautuminen auttaa.

Välillä tuntuu, että vaikka on tehnyt kaikkensa, niin ei kuitenkaan jää kuin p*ska käteen. Ehkä pitäisi lopettaa yrittäminen ja toivominen, ehkä pitäisi vaan olla oma itsensä, mutta odottaminen v*tuttaa. Ehkä se aika onkin se mun vitsaus.

Elämä kuljettaa hassusti eteenpäin. Olen toivonut, että se oikea kävelee sieltä jostain vastaan ja tekee sen ”moovin”, mutta ehkä se on itsestäni kiinni ja voisin tehdä jotain vielä enemmän. Mutta onko se sitten omaa itseäni ja meneekö se liialliseksi yrittämiseksi, näitä olen kysynyt itseltäni. Jotenkin sitä toivoo, että kaikki olisi vaan helpompaa.

Välillä tuntuu, että viikonloput ovat vain ajan ja rahan tuhlausta, josta ei tule kuin v*tutus. Mutta hei, täytyy kuitenkin myöntää, että hauskaa on ollut. Alkoholin juomisenkin lopettamista on tullut pohdittua, mutta onhan siinä hyvät puolensa. Ainakin on kavereiden kanssa hauskaa ja positiivinen fiilis…

Kaikki on lopulta omasta päästä kiinni. Masennusta ja yksinäisyyttä ei ole tarvetta kokea, jos rakastaa itseään ja nauttii omasta seurastaan, mutta joskus sitä keksii tekosyitä. Ehkä tavallaan nauttiikin masennuksesta ja luulee saavansa siitä jotain irti, ehkä toivookin, että Jumala tai joku ulkopuolinen kuulee paremmin. Mutta hei parempaahan se on tuntea iloa ja rakkautta itseään kohtaan, kuin masennusta, silti odotan sitä naisen fyysistä kosketusta ja läheisyyttä. Sitä on vaikea itse tarjota, vaikka toki sitäkin voi itse simuloida halutessaan eri tavoilla, mutta kaukana se on aidosta naisen lämmöstä. Jotenkin sitä haluaa kokea itsestään ulkopuolisia asioita vaikka samaan aikaan tiedostaakin, että kaikki on yhtä. Ehkä siinä piileekin se paradoksi. Ehkä mun kannattaisi vaan tajuta paremmin, että ei ole mitään itsestä ulkopuolista, ehkä mun ei kannattaisi tuntea itseäni niin ulkopuoliseksi muista.

Tiedän, että todellisuus voisi olla erilainen ja kysyinkin eilen, että ”miksi minä”, ”miksi kaikki on näin” ja ”miksi valitsin tämän”. Näihin en saanut vastausta…

Mutta hei positiivisuus kunniaan. Pohjalla on mukava käydä, kun sieltä on noussut. Siellä oleminen on tuskaa, mutta hei ainakin se tuntuu hyvältä, kun on taas pinnalla. Pitäisi vaan kehittää uusi määritelmä omalle pohjalle, jos pitäisi sen pohjan positiivisen puolella, sitten olisi ihan sama vaikka laskisikin ekstaasista välillä iloon. Se on sellainen oma haave, että voisi nauttia ja rakastaa aina, oli tilanne mikä hyvänsä.

Joskus sitä ajattelee, että ehkä joku muukin ajattelee samalla tavalla. Ehkä pian kaksi yksinäistä sutta kohtaa ja taas on maailma pelastettu. Mutta ainakin tähän joku voi samaistua ja ehkä oppiakin jotain.

Ehkä se oikea kävelee sieltä vastaan… Mutta uskallanko päästä irti ja olla ajattelematta asiaa? Aikamääreiden asettaminen, toivominen ja esittäminen ei ole tähän asti ainakaan auttanut paljoakaan… Uskallanko olla täysin oma itseni ja antaa elämän vain kuljettaa?

Tiedän, että tämän kirjoittaminen auttoi itseäni ainakin jollain tasolla. Kannattaa siis avautua.

Niin ja sielunkumppanimeditaatio julkaistaan piakkoin. Olkaa siis kuulolla te jotka näiden asioiden kanssa painivat. 😉

Mainokset

Responses

  1. Loistavaa Wespa, veit sanat suustani. Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja varmaan monella muullakin tässä maailmassa. Hyvä että kirjotit tosta, tuli jotenki helppo olo 😀

  2. Nauti hetkestä oli se mikä tahansa, koska voi olla, että sellaista hetkeä et enää koskaan saa kokea.
    Odottaminen ja tulevaisuuden suunnittelu ovat egon ominaisuuksia. Ne pitävät sinut poissa siitä, mikä kiinnostaa sinua kaikista eniten. Luovuta ja anna asioiden virrata kiinnostuksiesi mukaan niin tulet vetämään sitä myös puoleesi.

    Rakkaudella,
    Chioy

  3. Kiitos Chioy egohan se on ollut. On aika nauttia siitä mitä aika tuo mukanaan eikä kokea sitä rajoitteena. On aika myös nauttia yksin olemisesta kun sitä on vielä jäljellä. 😉

  4. Itse aikoinaan jaksoin sinkkuajan sillä, että ajattelin miltä joskus tuntuu taas se ihastumisen huuma ja jännitys… sitä kannattaakin odottaa.
    Kavereiden kanssa lähdin sitten vastentahtoisesti toiselle paikkakunnalle juhlimaan, mielestäni se oli tylsin tuppukylä mitä olla saattaa. Sunnuntai aamuna sen kylän kunnantalon pihamaalta löysin ihmisen joka on mitä ihmeellisimmässä määrin sielunkumppanini, en olisi voinut kuvitellakkaan semmoista olevan olemassa.
    Ehkä siis täytyykin joskus tehdä jotain täysin itselle mahdottomalta tuntuvaa ja antaa sille mahdollisuus 😉

  5. Juu, itseki ajattelin samoin aikoinani. Sitten se yksi tuli elämääni 🙂 Eiköhän niin käy ihan kaikille täällä, että kyllä se siitä!

    Ja kuten täällä on sanottu, onse hieno kokea sekin ”odotus”.

    Jossain vetovoimalain kirjassa kerrottiin miten hankkia sielunkumppaninsa vetovoima-konstein. En muista muuta kuin että kirjoittaa paperille kaikki ominaisuudet sun muut nippelinappelit joita haluaa sen tulevan rakkaansa omaavan. Olihan sielä ”onnistumisiakin” kirjattu perään että näin kävi jee, mutta tiedä sitten toimiiko ”elävässä elämässä” 😛

    Kyllä se siitä Wespa!

  6. .thoughts make miracles.

  7. Hymyile peilille ja rakasta! Väännä vaikka väkisin maailman suurin hymy ja muista, että jumalalla on huumorintajua, sen todistaa vesinokkaeläinkin 😀

    Namaste

  8. Vesinokkaeläin! 😀 Hah, kiitos 😉

  9. Joskus pitää kulkea todella omituinen tie, ennenkuin pääsee niille kulmille, missä sieluntoveri majailee… Minäkin olen vielä sillä tielläni, ja vähän väliä valmiina lyömään hanskat tiskiin. Jostain syystä en silti ikinä luovuta… Ja samaa liekkiä toivoisin jokaisen yksinäisenä kulkevan pitävän yllä.

    On vaikeaa olla putoamatta kaikenlaisiin ansamonttuihin, joita tiellä odottaa. Silti niin aina välillä käy. Joskus ajattelen, että satun vain kuulumaan siihen virhemarginaaliin, jonka joukkio on yhtä eksynyttä, kuin parittomat sukat vaatekaapissa. Yhtä helposti sorrun huijaamaan itseäni suurinpiirtein (tai joskus ei ollenkaan) sopivilla sulhasilla, jotka tosin opettavat paljon itsestäni negaatioiden kautta.

    Kun elää täällä tarinoiden maailmassa, on vaikea tajuta, että jumalalla on ilmeisen erilainen käsitys hyvästä draaman kaaresta, tai sen tarpeellisuudesta ylipäänsä. Meille on kehittynyt luontainen kyky odottaa tiettyjä juonenkäänteitä tapahtuvaksi tarinoiden edetessä. Sellaisia juonikulkuja odottaa kohtaavansa omassa elämässäänkin. Siksi kai helposti ryhdyn minäkin itselleni valehtelemaan, kun en noudata sydäntäni, vaan vetelen oikopolkuja valmiita juonikuvia noudattaen. Ja samalla jäävät huomaamatta polunvarren kaikkein herkimmät mutkat vanamoineen ja sammalseinineen.

    Kai sitten kaikki käy lopulta parhain päin?

  10. Jussiaani, toi oli tän päivän paras, tähän loppu angsti !!! Repesin ihan ja kunnolla 😀 Kiitos :DDDD


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: