Kirjoittanut Wespa | 29 kesäkuu, 2009

Onko kärsimys todellista


Uskon vahvasti, että kärsimys on illuusio, vaikka kokemustasolla se onkin todellinen. Kärsimyksestä itsestään (henkinen ja fyysinen) voi kuitenkin oppia ja sen jälkeen pystyy nauttimaan positiivisista asioista vielä vahvemmin. Kärsimyksestä voi siis oppia sen, että se on nautinnon vastakohta. Tämän oppimalla voi kokea nautinnon vieläkin paremmin/suurempana, kun tietää paremmin mitä se on (valon oppii paremmin, kun on kokenut pimeyden, joka tuo kontrastia).

Katsoin tänään UFC 99, joka on siis vapaaottelua/urheilua, jossa ihmiset satuttavat toisiaan (vähän kuin nyrkkeilyä, mutta vapaammilla säännöillä, jossa lähes kaikki on sallittua). Ironista, mutta nautin sen katsomisesta viihteenä. Ottelijat lyövät toisiaan, tuomari katselee tilannetta tarkkaavaisena, valmentajan huutojen samaan aikaan kuuluvan yleisön hurrauksen yli.

UFC-ottelijat taistelun tiimellyksessä

UFC-ottelijat taistelun tiimellyksessä

Afrikassa monet ihmiset kärsivät nälkää, mutta kuvat ja videot afrikkalaisista ovat hämmästyttäviä. Luulisi, että noissa olosuhteissa kaikki olisi pelkkää kärsimystä, mutta todellisuus näyttää olevan toisenlainen. Lapset hymyilevät aurinkoisesti ja positiivinen energia on käsin kosketeltavaa/aistittavaa. Ihan kuin kärsimys olisi vain illuusio, josta meidän tulisi oppia.

Hymyileviä lapsia

Hymyileviä lapsia

Mitä tästä voimme oppia? Voimme mm. oppia havainnoimaan kaikki meille annetut asiat positiivisina. Jollain tasolla ottelijat nauttivat saamastaan huomiosta ja ottelemisesta. Afrikassa lapset pystyvät nauttimaan pienistäkin asioista. Ehkä tämänkaltaiset asiat ovat koetuskiviämme. Katsommeko tilannetta negatiivisena vai positiivisena? Pyrimmekö havainnoimaan tilanteen, mutta samalla sulkemaan sen pois todellisuudestamme, vai pyrimmekö seuraamaan ja nauttimaan tilanteesta jatkossakin, vai olemmeko neutraaleja vain tarkkaillen tilannetta? Haluammeko kokemuksillemme muutoksia? Tässä on asioita, joita jokainen voi miettiä kohdallaan.

Ihmiskokemukseen kuuluu asioiden määrittely tietoisesti tai tiedostomattomasti. Tämä tapahtuu mm. tunteiden avulla. Kun pyrkii havainnoimaan kaikki mitä ympärillä tapahtuu ja nauttimaan, sekä oppimaan niistä, niin voi muuttaa omaa todellisuuttaan kohti nautintoa. Mielestäni ei kannata kärsiä toisten puolesta. Voit toki nähdä tilanteen, mutta miten näet sen ja miksi juuri sinun pitäisi kärsiä toisten puolesta?

Ajatuksillamme ja reaktioillamme on väliä. Mitä sinä ajattelet, miten sinä reagoit? Miten se vaikuttaa todellisuuteesi? Tiedäthän, että sinä luot/valitset kokemasi todellisuuden mm. tunteittesi avulla? Jos tunnet olevasi masentunut, niin sellaisena koet ympäristösi ja kokemuksesi, mutta jos tunnet olevasi iloinen ja nautit, niin siten ihmiset ja ympäristösi myös reagoivat. Miksi siis kärsiä jos voi nauttia ja edistää hyviä kokemuksia?

Uskon, että jokainen todellisuus ja kokemus on tärkeä ja oikea. Jos näet ihmisen, joka kärsii, niin se on hänen kokemuksensa. Tämä ihminen ei kärsi turhaan. Kyse on siitä millaisessa todellisuudessa sinä haluat elää. Miksi kohtasit tämän ihmisen? Mitä voisit siitä oppia? Oppi voi olla mm. auttaminen (auttajana olemisen kokeminen) tai henkilön todellisuuden hyväksyminen Jumalallisena.

Advertisements

Responses

  1. Hienoa Wespa! Sinun kirjoituksiasi on aina hauska ja mukava lueskella!

  2. Tämä ottaa hyvin eri kantoja huomioon. Ja todella, meneppä ja ota kuva suomalaisista lapsista, ei välttämättä yhtä aurinkoisesti hymyile.
    Ellei se sitten ole tottumuudesta kameraan -hymyilyä,,
    Kiva artikkeli!

  3. Hyvää varmasti tarkoitat. Arvostan ihmistä sinussa mutta en ajatuksiasi, olivat ne omiasi tai jostain lainattuja. Tuntuvat kovin lapsellisilta.

    Elämä on elämisen arvoista vain silloin, kun siihen ei kuulu kärsimys; jos varvasta vähän kolottaa tai saa tappelsussa turpaansa, ei kysymys ole vielä kärsimyksestä, joka ainoastaan taannuttaa ihmistä
    (taistelu vaikka jokapäiväisstä leivästä).

    Jos tähän nyt tuputat jotain ajatuksentynkää siitä, että kyllähön avustusjärjestöt auttavat, niin munaat lopullisesti itsesi.

  4. Olet oikeassa, on olemassa kahdenlaista kärsimystä, henkistä sekä fyysistä. Artikkelissa on kaksi vähän erilaista esimerkkiä. Pointtini on kuitenkin se, että kärsimyksestä voi oppia, oli se sitten toisen tai omaa. En kuitenkaan väittänyt, että kenenkään pitäisi tai edes kannattaisi kärsiä, anteeksi jos sait sellaisen kuvan artikkelistani. Tarkoitin lähinnä sitä, että kärsiviltä voimme nähdä sen kokemuksen turhuuden meille itsellemme. He antavat meille lahjan, jolla ymmärrämme itsestämme taas lisää.

    Uskon, että jotkut ovat silti myös itse jossain vaiheessa elämäänsä kärsineet jollain tasolla, mutta monesti siitä on oppinut.

    Haluan vielä varmistaa sen, että jos jollekkin tuli kuva, että nautin nälkää näkevien kärsimyksestä, niin se on väärä. Vaikka senkin näkökulman voisi nähdä Jumalallisena ja nauttia siitä, että he ovat uskaltaneet valita sen tien esim. näyttääkseen meille, että kärsiminen on turhaa.

    Uskon vahvasti siihen, että elämä on elämisen arvoista Afrikassakin (vaikka siellä näennäisesti kärsivät), sillä he pystyvät nauttimaan elämän pienistäkin hetkistä. Uskon, että hekin ovat elämänsä valinneet (ennen syntymää) jokin tarkoitus mielessään.

    Se on jännä kuitenkin, että kärsimyksestäkin pystyy nauttimaan (mm. masokistit) ja oppimaan. Kärsimyksenkin keskellä pystyy nauttimaan, joka näkyy hyvin afrikkalaisten lapsien kasvoilta kauniina hymynä.

    Elämä on elämisen arvoista vain silloin, kun siihen ei kuulu kärsimys

    Tuo on todella hyvä näkökulma ja olen kanssasi siitä täysin samaa mieltä. En kuitenkaan myöskään sulje toisten erilaisia kokemuksia pois. Jokin tarkoitus kärsimykselläkin mielestäni siis joidenkin elämissä on, vaikka en sitä itselleni haluakkaan. Vaikea on nähdä muidenkaan kärsivän, mutta syvemmällä tasolla kyse on vain siitä missä todellisuudessa elää. Miksi siis elämme todellisuudessa, jossa maapallolla kärsitään? Johtuuko se omasta sisäisestä kärsimyksestämme, tai omista sisäisistä puutteistamme ,joka sitten peilautuu ymäristössämme?

    Kiitos viestistäsi tammikuu44. 🙂

    PS. Olisi kiva tietää mikä ajatuksistani teki lapsellisen oloisen? Kerro hieman lisää. Tuosta tulikin mieleen, että lapsilla on mielestäni hyviä näkökulmia elämästä, he tietävät paljon ilosta ja nauttimisesta. Siihen meistä aika moni pyrkii pääsemään takaisin. 🙂

  5. Ymmärrän mitä Wespa tarkoitat, mutta itseäni sapettaa aina ”kärsiessä” (olenkohan ikinä kunnolla edes kärsinytkään) niin paljon että mottaisin sitä joka sanoo että se on hyvästä tai jtn vastaavaa 😀

    Vaatii aika paljon nähdä KAIKKI elämässä täydellisenä! Edes toiset ihmiset joskus..

  6. Kivan aiheen otit esille, näyttää herättävän keskustelua. Huomatkaa kuinka vaikeaa on tehdä kärsimyksestä positiivista asiaa, kun se on määritelty negatiivisesti. Wespan määritelmä taas kärsimyksestä ei ole enää niin negatiivinen, joten hänen on helpompi ymmärtää myös siihen liittyviä positiivisia puolia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kärsimys olisi hänellekään hyvästä.

    WM_, mikä saa sinut uskomaan, että vaaditaan paljon nähdäkseen kaiken elämässään täydellisenä? =)

    Rakkaudella, Chioy

  7. Oma asenne ja aikaisemmat opetukset. Aikaisempi asennoituminen. Eilisen minä. 😀
    Vihamiehet usein unohtuu täydelliset -ihmiset ryhmästä, harmi.

    Mutta lähinnä meinasin että menepä kysymään afrikkalaiselta että eikö olekin täydellistä olla nälissään. 😮

  8. En sanonut niinkään, että kärsiminen olisi itsessään (kokemuksena) hyvä prosessi, vaan tarkoituksenani oli vain sanoa, että näkemällä ja ymmärtämällä kärsimystä esim. toisten kautta voi oppia nauttimaan enemmän (menemään pois kärsimyksestä tms.). Artikkelin tarkoituksena oli siis antaa pointteja, joilla pääsisi omasta henkisestä kärsimyksestä (esim. masennus) eroon ottamalla sen opin ja siirtymällä eteen päin.

    Eli jos et normaalissa elämässäsi kärsi mitenkään, niin kaikki on hyvin ja en suosittele sinulle kärsimystä, mutta jos välillä esim. masennut, niin voit ottaa sen opiksi ja siirtyä pois kärsimyksestä. Kun kärsimyksellä on saanut sitä kontrastia, niin voi oppia nauttimaan taas kunnolla. 🙂

    Kiitos hyvistä viesteistänne. 🙂

  9. Tästä onkin sellainen omakohtainen esimerkki:
    Näköni huononi lapsena ja otin sen tosi raskaasti.

    Silloin alkoi arvostaa sitä minkä on menettänyt niinkuin yleensä käy. Nyt käytän piilareita ja voin mainiosti, mutta opetus oli että pitää iloita vielä kun omistaa 🙂

    Se oli kyllä kärsimystä, kielsin Jumalankin useastikin ja olin muutenkin huonossa jamassa asian takia.. Nyt sille ajalle naureskelee että miten tosissani ja itseeni silloin asian otin. 🙂

  10. Moi! Juu u, ihminen voi elää kärsimyksessä (helvetissä) ja hänestä alkaa tulla se. Niin minulle ainakin kävi. Samaistuin siihen. Minun kohdallani se oli valittamista, tuomitsemista, itsesyytöstä ja -inhoa, murehtimista, jännitystä, kontrollointia, täydellisyyden tavoittelua jne. Pelkoa monessa paketissa. Pidin sitä täysin luonnollisena ja normaalina. Näin elin vuosikymmeniä.

    Kunnes voimat alkoivat hiipua ja heräsin.

    Kaikki tunteet ja tilanteet ovat viestejä, niissä on aina kännekohdan mahdollisuus. Olen todella kiitollinen kaikesta kokemastani. Kirjoitan näistä aiheista blogissani http://www.lenitalehtonen.fi

    Lenita

    Ps. suosittelen kaikille kiitollisuuspäiväkirjaa ja Hoponoponoa.

  11. Olen sitä mieltä, että kärsimys on todellinen, mutta me voimme vaikuttaa siihen, miten otamme vastaan kärsimyksemme ja esimerkiksi voimakkaassa kipukohtauksessa tai läheisemme kuolinhetkellä muistammeko kivun, surun, tuskan ja kärsimyksemme vai voimmeko nähdä tilanteessa jotakin joka tuottaa meille hyvää oloa vaikka tilanne olisi kuinka kauhea tahansa. Ihminen kykenee kohtaamaan kärsimyksen todellisen tarkoituksen ja sitä kautta jopa pääsemään eteenpäin omalla elämäntiellään. Jolloin kokemus kärsimyksestä muuttuu negatiivisesta positiivisesti.

    Mutta todellinen kärsimys, sitä ei voi vähätellä. Ei voi vähätellä sitä tuskaa, jota minäkin olen kokenut, se on kiirastulta, suoraa kauhua, pelkoa ja epätoivoa. Niin moni ihminen joutuu elämässään kokemaan samoin ja minä en koskaan sanoisi heille, että heidän kärsimyksensä olisi illuusio, se olisi minusta suoranainen loukkaus heidän haurauttaan ja tuskaansa kohtaan. Minä vähättelisin heitä.

    Minä koen lauseen henkilökohtaisesti satuttavana vaikka ymmärränkin ajatuksen todellisen luonteen. Mutta sanoja on käytettävä varoen, sillä eri ihmisille niillä on erilainen merkitys.

    Mutta voisin sanoa heille, jotka kärsivät, että jokaisella kärsimyksellä on tarkoituksensa ja vaikka joutuukin kärsimään niin ihminen voi valita kuinka käsittelee kokemuksiaan, mitä kantaa sisällään. Se valinnan vapaus on aina olemassa. Silloinkin kun on kaikkein vaikeinta.

    Kivulla ja kärsimyksellä voi olla ihmisestä riippuen eri merkitys, se riippuu mielestäni siitä, mitä kärsimys pohjimmiltaan edustaa. Asiaa on hyvin vaikea yleistää, koska kyse voi olla fyysisestä, psyykkisestä ja/tai henkisestä lähtöperästä.

    Kärsimys on toki nautinnon vastakohta, mutta minä koen sen lähinnäkin oppimisen mahdollisuudeksi, mahdollisuudeksi saavuttaa parempi ja aidompi elämä.

    Kuvan Afrikkalaisilla ei ole tietoa siitä, että me koemme heidän elämänsä kärsimykseksi. Silloin kyse ei ole heidän kärsimyksestään vaan katsojan kärsimyksestä, mikäli hän suree, säälii tai tuntee vihaa heidän puolestaan.

    Minä olen kokenut melkoisen pysäyttämisen ja päätin, että en anna sen nujertaa itseäni, vaikka kärsimykseni oli hyvinkin todellista, kykenin myös kokemaan ilon hetkiä ja aikaa myöden kärsimykseni muuttui elämäni suurimmaksi onneksi, mutta se oli minun henkilökohtainen valintani, minä etsin tai sain kokea parantumisen, otin sen vastaan ja uskoin siihen. Olisin voinut nujertua ja silloin kärsimykseni olisi vieläkin todellinen.

    Joten oikea sanamuoto lienee, kärsimyksestä voi tehdä illuusion. Siinä olen täsmälleen samaa mieltä kuin sinä, että kärsimyksestä tulisi oppia, se on suurin mahdollisuus, mitä meille voi antaa. Kuten sanoin pääpiirteittäin ajattelemme asiasta samalla tavoin, mutta ehkä minun oma kärsimykseni on vielä niin konkreettisesti mielessä, että vaikka voinkin sanoa, että uskon sen muuttuneen illuusioksi ja onneksi en voi vielä siihen täysin luottaa.

    Kyllä kaikki todellakin voi oppia ajattelemaan positiivisesti ja se on hyvin suuri lahja, kun sen oppii.

    Ottelijat eivät kärsi, he nauttivat kivusta, tuskansa voittamisesta ja huomiosta. Jos näyttäisit kuvan todella sairaasta ihmisestä, jonka kasvoilla näkyy pelkkää tuskaa kukaan ei sanoisi, että tuo ihminen ei kärsi.

    Mielestäni suurimmassa kärsimyksen hetkessä voi olla jotakin todella kaunista. Minun äitini kuolinhetkellä olisin voinut tuntea surua hänen tai itseni puolesta. Olisin voinut olla vihainen tai kokea tuskaa, kun näin hänen sairaan kuorensa, koin hänen elämänsä suurimman hädän. Mutta minä näin hänen viimein vapautuvan kivuistaan, lohdutin ja rakastin. Menin hänen viereensä, laitoin toisen käden hänen poskelleen, sanoin äiti, kaikki on hyvin, kyllä me pärjäämme, voit päästää irti.

    Ja tuona hetkenä hän nojasi poskellaan käteeni ja luovutti. Samanaikaisesti koin elämäni kauneimman hetken ja suurimman kärsimyksen. Päätin, että valitsen noista kahdesta muistosta ensimmäisen, mutta kesti seitsemän vuotta, että kykenin todellisuudessa pääsemään irti kärsimyksestä ja siihen tarvittiin minun oma vakava sairastumiseni.

    Minusta kärsimys ja ilo voivat kulkea käsikkäin, niin ei ole tarkoitus, mutta joskus vaaditaan ihmiseltä todella paljon, että hän pääsee irti kärsimyksestään ja välttämättä sitä ei kykene tekemään oman elämänsä aikana vaan kyllä kärsimykset voivat seurata sielussa mukana ja silloin puhutaan niistä tapauksista, jotka sairastuvat henkisesti. Heidän karmansa on vaurioitunut.

    Olen siinäkin samaa mieltä, että ei kannata kärsiä toisten puolesta, mutta joskus kun rakastaa eikä osaa muuta tapaa niin silloin se on oikeutettua. Mutta todellinen apu on myötätunnossa, silloin kykenee auttamaan toista.

    Meidän mielemme on todella mahtava ja kykenemme asenteillamme ja itsetutkiskelulla suuriin ymmärryksiin ja muuttamaan omaa ja läheistemme elämää, myös kohtaloamme ja karmaamme. Asenteemme on suurinta mitä meissä on, en voi korostaa sen merkitystä riittävästi.

    Mutta ymmärrystä tulee riittää myös niille ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta parantua, jotka tietävät kuolevansa tai he menettävät rakkaansa. Silloin tulee olla hyvin hellävarainen ja sallia ihmiselle oma kärsimyksensä ja auttaa heitä eteenpäin. Silloin voi olla aika tuhoisaa sanoa, että tiedäthän, että sinä luot/valitset kokemasi todellisuuden mm. tunteittesi avulla?

    Vaikka se olisikin totta ja uskon todella niin, on siltikin tulee valita oikea hetki, jolloin totuuden voi kertoa. Ihminen ei välttämättä ole valmis sitä kuulemaan ja vaikka kuinka sen toiselle kertoisi ja tietäisi kuinka toinen parantuisi niin jokaisella tapahtumalla on tarkoituksensa. Ehkä tuo ihminen juuri sovittaa kärsimyksellään jotakin meitä suurempaa.

    Nyt onneksi puhutaan pääsääntöisesti terveiden ihmisten kanssa, toivottavasti. Jolloin totuuden kertominen on turvallista, mutta silti se mitä me koemme totuudeksi ei välttämättä ole sitä toiselle, hän ei välttämättä saa sanomasta mitään irti, koska ei ole sen aika, sekin on vain hyväksyttävä.

    Ajatuksesi ovat hyviä ja se antoi minulle paljon mietittävää ja eväitä omalla matkallani. Kiitokset siitä.

  12. Kiitos todella paljon kommentistasi Pandora. Siinä oli paljon asiaa. 🙂

    Näen asian niin, että kokemus on kokemuksena aito, eli kipua on olemassa, mutta se ei ole syvintä/aidointa itseämme. Toki kivun kautta voi oppia paljonkin, mutta oman kokemukseni mukaan jokaisen opin voi saada muutakin kautta. Toki se on silti valinta, mutta sitä ei tarvitse nähdä valintana, voi toki myös vain kellua virran mukana ja kehittyä tietämättä että itse on hallinnassa. Tuossa omia ajatuksiani ja en tuomitse ketään, en varsinkaan niitä jotka tuntevat kipua, mutta haluan, että he päästäisivät irti kivusta, mutta heiän valintansa se on vaikka ei aina siltä tuntuisi… Ulkopuolisiin asioihin ei voi niinkään vaikuttaa (jos puhumme menneestä), mutta siihen miten kokee ne voi….

  13. Hitsi aika myöhässä näitä lueskelin mutta totta mielestäni mitä Wespa kerrot.. tuosta tuli mieleen kun olen sitä mieltä että sitä kivuliaampi/karvaampi opetus mitä vähemmän on kuunnellut omaa itseään, opettajiaan, sisäistä ääntään. Tai siis tarkoitan että jotkut tarvitsevat syövän ennen kuin havahtuvat siihen mikä on tärkeää, jotkut vain nuhan 🙂 Ja mietin sitäkin että onkohan nämä jotka kärsivät nälänhätää tai ovat muuten tosi epäonnekkaassa asemassa niin karman takia nyt maksamassa joitain ”velkojaan” tässä elämässä.. .


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: