Kirjoittanut Wespa | 14 huhtikuu, 2009

Hän


Hän mustassa asussaan, kävelee aukeaan valoisaan.

Silmiään uneliaasti raottaa.
Näkee, että on todellakin valoisaa.

Kädet nostaa kohti taivasta ja nauraa, ”Maailma ei ollutkaan hylännyt minua raukkaa”.

Huomaa ympärillään ihmisjoukon hymyilevän.
Ymmärtää elämän tarkoituksen jossain tässä hetkessä piilevän.

Mainokset

Responses

  1. Tämäkin on niin kaunis ja koskettava. Löysin blogisi tänään paranormaaliblogin keskustelupalstan kautta, ja tämä on kyllä aivan ihana löytö! Jos mieli on maassa, niin ainakin tiedän mistä päin nettiä saan hyvän olon 🙂 Kiitos tästä!

  2. Kiitos kauniista sanoistasi. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: