Kirjoittanut HM | 10 marraskuu, 2008

Outoja unia + Tuleva kontakti?


Näin outoa unta, jossa matkustelin ympäri maailmaa etsien tietäni takaisin Suomeen. Tässä unessa minulla oli kauhea kiire ja kuljimme useiden ihmisten kanssa jonossa kulkien pitkin metsiä.

Toisessa unessa muistan kohdanneeni avaruusolennon, joka otti minuun yhteyttä ja nättäytyi todistaakseen olemassaolonsa. Seuraavassa unessa näin taas pieniä enkeleitä/keijukaisia, jotka halusivat kommunikoida kanssani. Ne tanssivat lennellen ilmassa ja liikkuivat hassusti edestakaisin säteillen puhtaan valkoista valoa.

Tätä kirjoittaessani ja lukiessani minulle tuli dejavu-tunne. Ihan kuin olisin kirjoittanut tämän saman aikaisemminkin…

Unistani sain kuitenkin sellaisen kuvan, että minuun ja mahdollisesti muihinkin ihmisiin ollaan ottamassa yhteyttä toisten dimensioiden olentojen taholta. Tämä tapahtuu mahdollisesti hyvinkin pian vaikka en voikkaan antaa mitään päivämäärää. Minusta kuitenkin tuntuu, että uneni ovat valmistelua jonkinlaiseen kontaktiin, joka saattaa mahdollisesti liittyä tähän valoliiton tulemiseen. Onko kyseinen valoliiton tuleminen mahdollisesti tulossa lähiaikoina?

Olen myös tuntenut läheisyyttä, iloa, fyysistä lämpöä ja rakkautta lähipäivinä vieläkin voimakkaammin kuin ennen. Varsinkin nukkumaan mennessäni, lepäillessäni sängyllä olen itkenyt ilosta.

Mainokset

Responses

  1. En tiedä, mutta sain meditoidessani huumaavia ilon kokemuksia, jotka samana päivänä siirtyivät tekemäni henkiparantamisen kautta tälle ihmiselle, jolle tein parannusta. Hän ei tiennyt kokemastani mitään, ennen kuin kokemus oli siirtynyt, ja kerroin hänelle.
    Iloa on siis ilmassa. Suositankin kaikkia meditoimaan, ja kertomaan kokemuksistanne vaikka täällä. Minusta tämä voi olla yhteydessä käynnissä olevaan liikkumiseemme kohti korkeampaa ulottuvuutta.

  2. Ja eikös eilen 11.11. ollut se joukko meditaatio??
    Ja siihen taisi kyllä jotain muutakin liittyä.

    14.10. blogista lueskelin jonkin aikaa sitten.

  3. Kummallista.. viime viikolla näin 2 painajaista peräkkäisinä öinä joihin molempiin heräsin. Toisessa pieni aavemainen tyttö jota ärsytin katsoi minua tyhjästi mutta vihaisesti jonka jälkeen heräsin siihen että löin itseäni oikeasti 😀
    Toisessa näin avaruusaluksia taivaalla jonka jälkeen minuun kosketettiin ja heräsin säikähtäen

  4. Mulla sama juttu, näen paljon unia avaruusolennoista ja ufoista ja kontakteista. Jotenkin enemmän henkinen puoli on kasvanu minussa. On avautunu ns. uusia ikkunoita.

  5. Toi että nuo alienit sunmuut tulee jo uniin, on jo minulle tuttua. Se johtuu vaan puhtaasti siitä että kun näitä outoja juttuja tutkiskelee päivät pitkät niin niitä näkee jo sitten unissakin. Ainaki itellä loppui nuo unet kun lopetin paranormaaliblogin lukemisen vähäksi aikaa 🙂

  6. joku mainitsi ilon ilmapiiristä jotian,

    omastakin mielestä ilmassa on havaittavissa jotain uudenaikaista, itsekkin saan järkyttäviä hyvänolon purkauksia aika usein.

  7. Mullakin ollut noita unia lapsena, sellaisia outoja hahmoja, muistikuvat sellaisia että unissa keskustellaan tuntitolkulla elämästä, joskus sellaisia valoolentoja(?) oli myös. Muistaakseni pidin todella paljon unista, mutta pelkäsin niitä hereillä. kun unet loppui, yritin saada ne jatkumaan mutta EI MTN! ja hirveä ikävä.sitten tuli ikään kuin tieto, etä ”koulutus/valmistelu” tältä erää loppu, mutta he pysyvät aina elämässäni ja näemme kun aika valmis. siis olin 5-10v. Jälkeen päin olen tavannut paljon muitakin joilla samoja kokemuksia, ja vielä enemmän niitä joiden kokemukset ovat aivan erilaisia…Minulla nuo kokemukset ovat paljon vaikuttaneet elämän filosofiaani ja valintoihin, joita olen tehnyt, olen loputtoman kiitollinen!
    Eli ainakin minulle tämä on suuri asia. Kertokaa omista, olisi kiva kuulla taas tästä aiheesta!!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: