Kirjoittanut Wespa | 5 elokuu, 2010

Uniparanemisia

Näin mielenkiintoista unta, jossa olin jossain Intiassa. Siellä menin johonkin tapahtumaan johon kuuluin myös parannus. Prosessi oli kolmiosainen.

Ekassa osassa söin jotain ruokaa sekä minulle annettiin jotain yrttejä tai rohtoja, kun samaan aikaan vaivaani tulkittiin. Samaan aikaan merkkinä kuoli kala, joka symboloi henkistä ongelmaani. Tämä oli vahva merkki paranemisestani ja minulle tuli hyvä tunne. Tätä ennen tai tämän jälkeen tapahtui jotain asioita joita en tarkkaan muista jotka olivat kuitenkin osa prosessia.

Seuraavassa vaiheessa minulta kysyttiin jotain ruokaa mitä haluaisin syödä joka olisi osa paranemisprosessia. Siinä oli erilaisia vaihtoehtoja, mutta normaali tavoista poiketen päädyimme yhdessä pizzaan (unessa en vielä syönyt mitään).

Viimeisessä vaiheessa tapasin jonkun naisen joka edusti kahta eri henkilöä. Toinen näistä oli Miriam Delicado ja loppuvaiheilla myös Aaron McCollum oli tukenani. Nainen antoi minun valita jonkun symbolin tälle henkiselle vaivalle/pelolleni ja valitsin unessa paholaisen kuvan/paholaistarot-kortin. Sitten minua autettiin häätämään tämä pahuus/pelko pois itsestäni. Sain vahvan hyvänolon tunteen ja heräsin siihen kun oikea käsi oli sydämeni päällä ja kehoni vavahteli. Hyvä olo jatkui jonkin aikaa vielä hereilläkin ollessa.

Puhdistuskuurini eilen loppuessa söinkin tänään sitten pizzaa. :)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 31 muun seuraajan joukkoon