Jaa tämä:

Arvostaen pimeää puoltani… Tajunnan virtaa pahuuden/pimeyden kauneudesta.

Kylmä tuli ihoani raatelee, huudan äänettömästi. Pimeä aurinko nousee, juoksen ottamatta askeltakaan.

Ja kun suljen silmäni vasta todella näen, hänen kasvonsa kirkkaat päällä pohjattoman meren.

Maistan mauttoman suudelman, kiellän kokemuksen kokemattoman. Annan verisateen minut kuivattaa.

Ilves lentää paikalle opastaen, kanssa suden pilvillä ratsastaen. Suljen silmäni ja näen. Musta aurinko nousee.

Pyörivä karuselli päästää äänen viimeisen.
Aika pysähtyy ja olen vihdoinkin… olen vihdoinkin. Olen vihdoinkin olematon.

Ja kaikki alkaa taas lopusta.