Miten tunnistaa alitajuiset pelot? Miten voittaa pelkonsa? …
Osa 1:
Osa 2:
Miten tunnistaa alitajuiset pelot? Miten voittaa pelkonsa? …
Osa 1:
Osa 2:
Kategoria(t): filosofia, psykologia, Suosittelemme, Videot, Viestit - Vinkit - Ohjeet | Avainsanat: ajatus, metsä, pelko, tunne, vaikuttaminen, valinnat
Onko siihen huutamiseen tarvetta? Minulla on aivan sama pelko, mutta puhumisessa suuremmassa ryhmässä. Huomaan usein kun minä puhun jollekin yleisellä paikalla niin hiljaisella äänellä ja sitten saan kuulla, että hei enhän minä saa mitään tolkkua kun sinä puhut niin hiljaa. Kai mä alitajuisesti pelkään, mitä jos ympärilläni olijat kuulee minut.
Minä tiedostan tuon ja olen tehnyt tietoisen päätöksen, että aivan sama mitä muut ajattelevat.
Okei, mutta miksi mä huomaamatta menen siihen samaan pelkoon, huomaan, että taas minä puhun hiljaa..On käynyt kyllä niinkin, että kuulija on alkanut epäillä omaa kuuloansakin:D Sit se juttu on menny sen piikkiin:D
Puheen pitäminen suurelle ryhmälle, on minun suurin pelkoni, sitä minä olen aina laistanut, ja tää pelko tulee lapsuudesta, nuoruudesta ja menen sellaiseen hetkeen, kun minun piti perustella syy miksi olin poissa koulusta päivän tai miksen ottanut vastaan työtä mitä minulle annettiin, okei ja minä omin sanoin perustelin miksi ja aivan niin kuin minusta tuntui, mutta siinä kävi niin, että minulle naurettiin, se kasvatti pelon, että enhän mä uskalla sanoa mitään, pitää mitään esitelmää, minulle kumminkin nauretaan..Mä esitelmä tunnitkin kartoin ja pinnasin, en uskaltanut tuoda itseäni esiin. Ai että mä olen kärsinyt, kuitenkin omaani se kärsimys kumminkin on ollut…
Nyt mä en pelkää esiintymistä siinä muodossa kun soitan musiikkia yleisölle, niin vähän on aluksi perhosia vatsassa, mutta se menee aina ohi, okei, mutta jos joutuu pitämään puhetta sille samalle yleisölle, niin vois olla, että jäisi tekemättä..Se pelko jos se on liian voimakasta, sumentaa ajatukset, puurouttaa eli lamauttaa.
Jokin harjoitus voisi olla sellainen, että tekisi tilanteeseen puheen paperille ja puhuu sitä kautta ja antaa palaa vaan..Meni miten meni niin kyllä se rohkeus sieltä palaa. Lisäksi ei kannata syyllistää itseään vaikka epäonnistuiskin vaan uskoo onnistuneen vaikka epäonnistuikin ja tiedostaa sen, että ainakin yritin ja se jo on askel ylös portaita. Ei heti voi vaatia onnistuvansa, antaa sen mennä omalla painollansa..
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 11 elokuu, 2009
klo 13:48
Mites pelko asiasta jolle ei voi mitään? Tai siis jos pelkää juuri jotain esiiintymistä joka varmasti tulee, kuinka tästä päästä eroon?
Tuo huutaminen ei ollut pakollinen teko, mutta jos se olisikin ollut?
No, huusitko vai etkö huutanut?
Kirjoittanut WM_ | Julkaistu 11 elokuu, 2009
klo 19:56
Mie mietin tässä juuri että osallistumalla teatteri toimintaan tai jollekin itseilmaisun kursseille, jos tuntee, että pelottaa esiintyminen. Toisaalta voi aloittaa myös jollakin helpommallakin, eli pitää pieniä puheita ystävä porukalle tai syntymäpäiville.
Usein pelon laukasee ko ilmasee, että nyt pelottaa hitosti..
Ja Wespa voisit siinä kävellessä ilmaissa, että nyt minua pelottaa huutaa, mutta huudanpas kumminkin, anna tulla vaan ujostelematta…
Parasta on antaa lupa itselle tehdä virheitä, koska nehän ne kumminkin opettaa…Huomasin soittaessa eka kertaa yleisölle, mie pelkäsin, enkä sallinut virheitä, no niitähän tuli, mut tein sen tietoisen valinnan sallin virheiden tulla, annoin luvan. Sen jälkeen soitostakin nautti ja riitasoinnut väheni..
Usein on niin kun ihminen pelkää epäonnistuvansa, niin silloin ei uskalla tehdä mitään. Epäonnistumisen pelko.. Oikeastaan kumminkin ihan sama mitä ihmiset ajattelevat, sillä ei ole mitään merkitystä ja väliä. Tärkeintä kumminkin olen minä..
Aina ensiksi, kun rupea toimimaan pelkojen voittamiseksi, on että hyväksyy kaiken eli tää on nyt näin, hyväksyy sen mitä on..paremmin silloin se hyvä mielikin tulee avuksi voittaa pelot..
Olen puhunut…
-atl-
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 11 elokuu, 2009
klo 21:29
Selkounissa pelkojen kohtaaminen on helppoa, mutta sen taidon kun osaisi
Ajatella vaikka juuri esiintymiskammoa, selkounessa luot tuhat sata päisen yleisön ja puhut sille, se on vain unesi tuotetta, mutta kokemus on todella aito
Kirjoittanut WM_ | Julkaistu 11 elokuu, 2009
klo 21:51
Mulla menee yleensä selkounet aina siihen et kokee mitä eniten haluaa kokee, joten mitään pelkoja en oo sitä kautta kohtaamassa, mut meditaatiossa henkioppaan kans on parit pelot tullut kohdattua ja yli päästy.
Kirjoittanut chioy | Julkaistu 11 elokuu, 2009
klo 23:26
Eli kun minua pelotti ryhmässä puhuminen, jännitti niin pirusti ja aina kun menin sellaiseen paikkaan jossa oli ihmisiä, mä vedin kuoren ja olin hiljaa, toki vastasin kun kysyttiin jotain..Mua sanottii usein, oletpa sä hiljainen tai joku sano että toi ei nyt puhu mitään, on vaan hiljaa. Eli hiljainen, hiljaisuus sana loukkasi minua, mä en voinu sietää sitä kun minua sanottiin hiljaiseksi, ai että mä kärsin.
Sitten kun aloin kiinnostua henkisyydestä no tai voin sanoa että, minut johdatettiin henkiselle puolelle kun aloin ihmetellä, miks klo on 11:11 ja aloin sille hakea merkitystä ja kuinkas ollakaan Googletin ja siihen sattu sellainen sivu kuin Kryon.
Aloin kiinnostua siitä sivustosta ja niinkuin tästäkin.
Aloin myös opetella ottamaan henkioppaaseen yhteyttä, en vieläkään valve-elämässä saa yhteyttä, noh tiedostan että henkiopas on läsnä ja koen sen tunnetasolla, minulle tulee hyvä olo.
Okei, mutta tähän loukkaavaan sanaa kysyin henkioppaalta neuvoa, en saanut vastausta heti, mutta kun nukahdin ja aloin nähdä unta ja se uni oli suoraan seuraavaa päivää. Oli eräs jonka jotenkin tunnen, mutta hänen seurassaan koin suurta jännitystä, en osannut puhua hänelle mitään, vaikka olihan minualla asiaa mielessä.
Unessa hän tuli kylään ja siinä tapahtui ensin kaikenlaista..Kuitenkin seuraavana päivänä mie aloin ihmetellä, että mitä kummaa, miksi tässä päivässä on jotain tuttua ja samassa oveen koputettiin ja mä tiesin mun vaimolleni sanoa, että siellä on se eräs joka on tulossa kylään ja niin se olikin. Minulta kysyttiin mistä sä tiesit. Sanoin unestapa tietenkin. Nyt siihen uneen. Sen unen sanoma oli minulle hyväksyä itseni ja kaikki se mitä on ja ennekaikkea minua ohjattiin tunnustelemaan sitä hiljaisuutta. Vaikka joku sanoisi minua hiljaiseksi ja se loukkaisi minua. Okei minun oli muutettava asenne hiljainen/hiljaisuus tila rakkauden tilaksi eli voiman lähteeksi..Mitä pelottavaa siinä on jos on hiljaa? vaikka koko päivänä ei puhuis sanakaan töissä tai jossain niin mitä sitten, onko se paha asia? Ei missään nimessä..
Okei, kun hyväksyin, vaikka minua olisi sanottu hiljaiseksi, mutta muutetun käsityksen hiljaisuudesta, en antanut sen, enää loukata itseäni, tilani koheni ja kun asioita tuli mieleen, minä ilmaisin aiheessa ko aiheessa, sen mitä minulla oli sanottavaa, minä uskalsin..En pakota itseäni puhumaan vaan silloinko on asiaa ja sanottavaa..
Ajatella, että uni auttoi minua ja koin sen unen henkioppaaltani..Jälkeen päin on sattunut paljon muutakin ihmeellisiä asioita elämässäni..Elämä on sitten todella mielenkiintoista pelkoineenkin ja niistä oppiessa..Rakastan elämää ja kaikkea..
Toivottavasti tästä on jollekin pientä vinkkiä..:)
-atl-
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 12 elokuu, 2009
klo 11:11
Kiitos askelman todella paljon viestistäsi. Kuten itsekkin olen sanonut, niin hiljaisuus on kaunista ja tunteet eivät vaadi sanoja. Uskon, että sinun viestistäsi on monelle apua. Kiitos siitä.
Kirjoittanut Wespa | Julkaistu 12 elokuu, 2009
klo 20:11
Tuosta esiintymiskammosta sen verran, että siihen auttaa kun tiedostaa, että on hyvä puhuja. Sanoo itselleen “minä osaan puhua hyvin”, “minä olen hyvä puhuja”, tästä tarkemmin tuossa Sanojen voima podcastissa.
http://henkimaailma.wordpress.com/category/audio-podcastit-meditaatiot-yms/
Pelko asiasta jolle ei voi tehdä mikään on kiinnostava juttu. Itsellänikin on ollut sellaisia, itselläni se on johtunut siitä, että asiaan ei ole mm. voinut valmistautua tai itse suunnitella (eli jos on tullut nopeasti tuo). Sinun kannattaa WM_ kuitenkin vaihtaa näkökulma siihen, että vaikka se onkin pakollinen, niin se voi olla jotain kivaa, jotain josta silti tykkäät. Lopulta kuitenkaan mikään ei ole pakollista (vaikkakin suotavaa tai kannattavaa).
PS. En huutanut, pelko ja rationaalinen mieli oli siis vielä hallinnassa. Vieläkin pelkäsin sitä tilannetta että joku tulee sanomaan jotain negatiivista asiasta tms. vaika tuo ei olisi edes kovinkaan realistista tuossa paikassa.
Kirjoittanut Wespa | Julkaistu 12 elokuu, 2009
klo 20:13
Eniten mitä minua on ikinä ahdistanut oli terveydentarkastus-päivää edeltävä päivä, yläasteella. Sitä voisi peloksi kutsua. En ollut ollenkaan sujut näköni kanssa, en vieläkään tiedä miksi, en ole vieläkään silmälasien kanssa sujut mutta käytän piilareita ja voin vapaasti puhua näöstäni nyt, mutta silloin se oli aivan kamalaa..
Muistan miten lauoin negatiivisia asioita siitä päivästä.. Toivoin että se rakennus palaisi ja aikaa jouduttaisiin siirtämään.
Toinen oli kun autokouluun menin ja tiesin että sielä pitää olla parempi näkö..
No, onneksi kuulin piilareista joita voi kuukauden käyttää PUTKEEN, yötä päivää
Mutta nyt jälkeenpäin kun miettii, tuossa ekassa tilanteessa olisi pitänyt ajatella positiivisemmin..
Mutta toisessa jo ajattelin. Olin lukenut vetovoimanlaista ja yritin käyttää sitä hyväkseni. Se ei auttanut olooni ollenkaan eikä pelkooni. Mutta piilarit sitten kuitenkin pelastivat! Jospa tämä oli se vastaus
Elämä lyö eteen mukavia asioita kun hyppää elämään mukaan ja luottaa tulevaan, ja välillä uskaltaa vaihtaa suuntaa!
Kirjoittanut WM_ | Julkaistu 12 elokuu, 2009
klo 22:15
Ahdistus, tuo ahdistusenergia on aina kyttäämässä heikkoja ihmisiä ja varsinkin näinä aikoina kun se tietää ajoista uusista, se yrittää viimeiseen asti pompottaa ihmisiä ja pitää lujasti kiinni…
Menen rakkauden tilaan ja tiedän ja näen ahdistuksen ja alan sanoa, että: hei rakas ahdistus, et ole minun energia, minä en tarvitse sinua enää, pyydän sinua menemään valoon ja puhdistumaan siellä..
On yksi hyvä keino pitää ahdistus poissa itsestään on luoda, alkaa tehdä jotain vaikka nyt esim piirtämämään, tekemään luovaa toimintaa. Minä itse otan kitaran käteen ja alan rakennella ja nyt haluaisin rakentaa biisin pohjan..Sanoituksia en osaa..Musiikki on minulle henkisyyttä, koska siitä minä nautin ja se tuo minulle hyvän mielen ja rauhaisan..
Okei kun alan tehdä tota kaikkea niin AHDISTUS huomaa ja näkee ettei hänen ole hyvä mennä tuohon, eikä se voi, koska se näkee luovuuden ja rakkauden tilan sen valon…
Ahdistus tietää, että minä tiedän ahdistuksen olevan harhaa ja minä tiedän, että se tietoisuus ahdistuksenharhasta leviää kaikille ihmisille ympäri maailmaa ja niin tulee ajat jolloin ihmisen on parempi olla peloitta..:)
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 13 elokuu, 2009
klo 10:36
Luovuus tosiaan peittää ahdistuksen, uskoisin.
Kiitos vinkistäsi!
Kirjoittanut WM_ | Julkaistu 13 elokuu, 2009
klo 21:34
PANE PELKOSI LIIKKEELLE JA ANNA SYDÄMESI PUHDISTUA
Enkeleitä kanavoinut Espen (www.be8.com)
28.7.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Rakas ystäväni,
Toivottomuus on sivutuote pelon juuttumisesta kehoon. Pyydä sydäntäsi parantamaan tämä pelko panemalla se taas liikkeeseen. Pane pelko liikkeelle ja se puhdistuu vähitellen järjestelmästäsi. Tämän tekemiseksi sinun ehkä täytyy tuntea se koko olemuksessasi, mutta älä vaivu epätoivoon, jos tunnet astuneesi harhaan ja luulet menneesi taaksepäin, kun tämä pelko valtaa sinut. Hyvin usein tämä pelko ei halua lähteä ja se saa aikaan vähän kaaosta sisälläsi. Siksi tuntiessasi pelon valtaavan sinut tuotuasi siihen valoa, vain hengitä, yritä rentoutua ja anna sydämesi huolehtia kaikesta. Sinun täytyy vain päästää irti ja tietää, että suurempi osasi tekee työtä näiden energioiden tasapainottamiseksi.
Se että pelko pakahduttaa, on useimmiten ennen kaikkea merkki edistymisestä. Se merkitsee sitä, että jumiutuneita energioita ravistellaan irti, jotta voit puhdistaa ne järjestelmästäsi. Ota vastaan tämä tieto ja matkasta pelottomuuteen tulee helpompaa. Kysy omalta intuitioltasi, minne mennä, ja jos vastaus annetaan, tiedä, että se tulee sellaiselta osaltasi, joka näkee enemmän koko kuvasta. Se on osasi, joka on maadoittumassa kehoosi, kun päästät irti pelosta. Sinusta tulee suurempi.
Tulee aika, jolloin maapalloon iskeytyy korkeamman tietoisuuden aalto. Tämä saattaa saada monet ihmiset tuntemaan pelkojaan. Kaaosta saattaa esiintyä ympärilläsi, mutta tiedä, että kyse on todellisuudessa samanlaisesta puhdistumisesta, mitä ehkä tunnet sisälläsi. Ihmiskunta puhdistaa pelkojaan tuomalla sisään korkeampaa tietoisuutta. Se on jo alkanut, mutta se kiihtyy pian. Monet heräävät.
On monia, jotka voivat auttaa sinua tässä prosessissa, ja on monia, jotka tarvitsevat sinun apuasi. Keskity ensin omaan edistymiseesi, sillä tämä varustaa sinut paremmin toisten auttamiseen myöhemmin. Anna anteeksi ja paranna tasapainottomuudet sisälläsi äläkä vaivu epätoivoon, kun maailma on julma sinulle. Ota se merkkinä, että olet riittävän vahva käsittelemään sen. Korkeampi itsesi ei saata sinua tilanteisiin, joita et pysty käsittelemään.
Ole rohkea ja muista hengittää syvään.
Siunausta,
Enkelisi
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 14 elokuu, 2009
klo 11:00
Löysin tuon kiintoisan Kanavoinnin pelosta ja ajattelin sen liittää tänne koska se niin hyvin liittyy tähän aiheeseen…:)
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 14 elokuu, 2009
klo 11:04
Hassuja nuo pelkounet ! Ne täytyy kohdata pukkuhiljaa. Itselläni oli vuosia yläkertunia, jossa kummitteli. Lopuksi menin sinne yläkertaan ja aukaisin kaikki ovet ja tuuletin….ja annoin raikastavien tuulten “puhdistaa” pääni. Selvästi minut opetettiin kohtamaan henkinen puoleni ja avaamaan vääylä “ylös”. Pelot ovat rakkauden vastakohta. Ei voi rakastaa ketään tai mitään, jos pelkää. Ja mitä on oikea rakkaus….ilman ehtoja vain rakastaa. RAKKAUS VAIN ON.
Ja itselläni on ollut ihan paniikkikohtauksia yleisölle puhumisen kanssa. Ja pelkoja. MUTTA nyt tiedän, että pelkään vain kohdata itseni. Koska olen siinä hyvä. Ja olen jo kokeillut antaa viestejä henkimaailmasta. Minua kannatellaan silloin kovasti enkä puhu silloin itse. Pelot ovat hyviä. Silloin kohtaa oikeasti itsensä
Tuikku
Kirjoittanut tuikku | Julkaistu 14 elokuu, 2009
klo 21:18
Tuikku, hienoa kuulla että olet itse löytänyt ratkaisut ja menetelmät jotka ovat toimineet
Kirjoittanut WM_ | Julkaistu 14 elokuu, 2009
klo 21:24
Pelkoon on monia syitä kuten jos esiinnyt esim väärällä tavalla ja jotkut huomaa sen niin ne nauraa ja sulle tulee kauhee pelko naurunalaseks joutumisesta,kiusaus ja nöyryytys mulla on nää pelot :/ huumeet on aika paljo kyllä sivuuttanu noita pelkoja mutta ne tulee vaa pahemmin vastaa jos niitä keinotekosesti koittaa voittaa…oon huomannu ja todennu…nykysin kyllä aika yksin ku en haluu enää noitä “ns” vanhoja piirejä suosia… siitä oon saanu sen kirouksen et en voi olla enää “ns” normaalien ihmisten kanssa joten haen vaan niitä vanhoja piirejä muualta…Aika juurtunu oon pelkoihini… meditoiminen ja perhe on saanu mua kyllä parempaan suuntaan mutta ei se kaikki heti tapahdu… ylös mennää kyllä ja aika hyvin
positiivisuus on ollu mun paras ase pelkoihin
Kirjoittanut Jeps :D | Julkaistu 15 elokuu, 2009
klo 4:05
Aika paha… ennen pelkäsin kummituksii ja ufoja ja nyt ihmisii
Kirjoittanut Jeps :D | Julkaistu 15 elokuu, 2009
klo 4:07
ASKELMAN oot oikees asiassa
mä en vaan ymmärrä noitten vihjeiden perää oikee mitää,täältä oon yrittäny kysellä noitten asioiden symbolista merkitystä mutta kai se niin on et niillä on monia merkityksiä :/ noh niinku wespa sanoo niin hiljasuus on aika kaunista ja oon kokenu monia asioita mutta en oo oikeen tajunnu niitten päälle mitään… tulee vaan niin hyvä olo/mieli meditoimises vaikka en sen päälle mitää ymmärräkkää
jatkan vaa vaikken mitään ymmärräkkää
tuntuu et huumeet on pilannu mun henkisen puolen :/
Kirjoittanut Jeps :D | Julkaistu 15 elokuu, 2009
klo 4:28
Ja tähän loppuun vielä että itestäni puhumisen pelon oon voittanu jo ihan kokonaan
ennen pelkäsin puhua ongelmistani mutta nyt voin puhua jo ihan kenelle tahansa naama naamaa vasten
hehe tuli vähä osissa tää koko pätkä mut mitäs pienistä
Kirjoittanut Jeps :D | Julkaistu 15 elokuu, 2009
klo 4:34
Minusta tuntuu, että olen riippuvainen tietokoneesta, aina kun aamulla herään niin ensimmäisenä Facebookiin ja sinne kattelemaan ihmisten kuulumisia ja sitten pelailemaan..Onks kukaan jääny koukkuun bejeweled blitziin?
Niin ja voisin sanoa myös, että olen jäänyt tupakkaan koukkuun, eli riippuvainen. Mistä te muut olette riippuvaisia. Mä tiedän, että riippuvuuksien takana on pelkoja eli minä oletan että kun me oltaisiin peloista vapaita ja puhtaita, niin me olla silloin riippuvaisia mistään..
Mie nyt olen alkanut miettiä mitä minä pelkään kun poltan tupakkia ja aina kun pitäisi suoritua jostain niin silloin rööki suuhun eli hermon sauhut ja olo muka sillä paranis ja höh:D Ja tuosta bejeweledistä ko pelaan, niin mä vaan päätän että pelaan vaan pari peliä, niin siinä helposti vierähtää 2-3 tuntia yrittäessään rikkoa kavereiden ennätyksiä..
Eli mä todella haluan irti tupakasta ja turhasta pelaamisesta. Toki pelaaminen on välillä hauskaa, mutta liiallinen pelaaminen alkaa jo tuntua tylsältä..
Okei, eli mä mieluummin vaihdan noi riippuvuudet johonkin toiseen, eli pelaamisen sijasta minä voisin enempi antaa aikaa itselleni musiikin suhteen ja meditoimiseen yms, koska tuntuu, että aikaa muka ei ole meditoimiseen. Aina on aikaa itselleni kunhan päästää irti niistä turhista jutuista..
Hyviä vinkkejä kaipaisin tupakasta irtaantumiseen? Sanoillakin olisi voimaa siihen ja mielikuvituksella nähdä itsensä savuttomana. Tupakka ei ole ihmiselle kuuluvakaan, keho ei ole siitä mielissään, mut tää järki on ihan retkahtanut siihen…Tässäpä siis riippuvuuksistani..
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 17 elokuu, 2009
klo 10:42
Itsekin menen heti koneelle. En tiedä voiko riippuvuudeksi sanoa, mutta viihdyn tässä
Kirjoittanut WM_ | Julkaistu 17 elokuu, 2009
klo 19:51
Tupakka on kyl aika paha…oon itse joskus yrittäny lopettaa mut muutaman tunnin pääst alkaa jo hyppii seinille…syöminen tupakan sijaan on ainaki jonku aikaa pitäny himot kurissa vaikka onki yleensä tapana ruuan jälkee sydää kessu…
Kirjoittanut Jeps :D | Julkaistu 18 elokuu, 2009
klo 0:21
Askelman, sun pitäis löytää jotain mikä kiinnostais enemmän kuin tuo sun “riippuvuudet”. Ne vaan sit tilalle ja jos niitä ei ole, niin teet juuri sitä mitä itse eniten haluat, joten koe se positiivisena eikä riippuvuutena.
Kirjoittanut chioy | Julkaistu 18 elokuu, 2009
klo 1:21
Eli tarkoitatko, että pitäisin tupakan positiivisena kokemuksena? Eli poltan tupakkaa koska pidän siitä ja se on minulle positiivista…
Vai voisinko ajatella, että tupakka ei ole minulle riippuvuus, voin milloin vain lopettaa sen kun sen aika on. Ehkäpä tuo tupakka on minulle se mitä minun on pitänyt kokeakin, minun siis on opittava, eli tupakoimiseni kaipaa huomiota tällä hetkellä.
Voi rakas tupakka olet minulla ollut kauan ja olet saanut minut voimaan välillä huonosti, tuottanut minulle useita päänsärkyjä, olen oppinut sen.
Minä en tuomitse tupakoimistani, koska se ei ole
väärin, en voi sanoa niin. Koska juuri meille on kerrottu, että on päästettävä irti siitä onko oikein tai väärin. On kyse kokemuksesta ja sen oppimisesta. Minä alan pikku hiljaa menemään
eteenpäin sarallani vaikka välistä otan pieniä askeleita taaksepäin ja nekin vain siksi, että jotain jäi sillä portaalla oppimatta ja kun sen opin niin sen jälkeen jatkan kulkuani ja omaa ihmeellistä ja rakkaudellista maailmaani..
On hyvä, että täällä voi käydä vaihtamassa mielipiteitä ihmisten kanssa, nähdään missä mennään ja jos tulee jotain mitä ei tiedä, niin
ainahan voi tulla ja kääntyä osaavien puoleen.
Otan yhden askelman ylöspäin, eli siitä toi minun nimimerkkini on tullut, jotenkin vielä haluaisin muuttaa sitä ehkä katselen mitä voisin kun sen kääntäisi englanniksi tai jotain. Mutta hyviä nimimerkki ehdotuksia otan vastaan jos jollakin
on hyvät hoksottimet ja kiitos etukäteen…:)
-askelman-
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 18 elokuu, 2009
klo 11:44
Hyvältä kuulostaa. Kirjoitit hyvänolon tekstiä, ehkä vaan haluat et sinulla olisi jotain ongelmia, että pystyisit paremmin ymmärtämään mitä seuraavalla portaalla taas odottaa?
Juu tarkoitan kyllä sitä, että jos tupakan polttaminen on se mikä eniten kiinnostaa niin siitä vaan, jossain välissä saattaa sit se tupakasta irtipääseminen kiinnostamaan enemmän niin sit voi alkaa kävelemään sitä polkua. Eli siinä kun kuuntelee itseään ja kulkee sitä polkua mikä eniten kiinnostaa, pitäisi tuntea kiitollisuutta itseäänkin kohtaan.
Ihminen haluaa yleensäkin ottaa jonkin hänelle negatiivisen asian esille, jotta hän saisi jotain oikeutusta olla olematta oma itsensä.
Kirjoittanut chioy | Julkaistu 18 elokuu, 2009
klo 16:35
Hyvä ja Kiitos! Chioy hyvistä mielipiteistä ja neuvoista.
Mulla kävi tässä äskettäin aika jännästi, nimittäin aina kun avasin ikkunan, niin ampiainen lentää sisään:D Metsästin ympäri huonetta purkin kera, tietysti tuli pelko, että se pistää. No sain ampiaisen purkkiin ja vein sen ulos. Se viimeinen kerta oli sitten erillainen kun ampiainen lentää suoraan minun kasvojen vierestä, tunsin siipien suhinan ja sen ilman väreen poskellani, mie päätin olla pelkäämättä ja kiltitsti pyysin, että rakas ampianen menisitkö siitä reiästä ulos mistä tulitkin. No hetken pörrättyään, se teki niinkuin pyysin meni ulos ikkunasta. Minä kiitin ja laitoin ikkunan kiinni.
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 18 elokuu, 2009
klo 17:06
Unessani esiintyi eläimiä, eli leijonia tai jotain panttereita viime yönä. Minä pelkäsin aina väilillä niitä ja aina kun pelkäsin, niin mie pakenin, lopuksi tikapuita pitkin katolle..Oli ne kyllä kesyjäkin välillä, eikä tarvinnu pelätä.hm…varmaan tulee siitä kun aika paljon käsitellyt pelkoja viime aikoina ja kai leijonalla unessa on joku symbolinen sanoma?
Näksinpä ton unen selkounena niin voisin kohdata ne leijonat pelkäämättä..et semmosta näin
Kirjoittanut askelman | Julkaistu 21 elokuu, 2009
klo 12:35
Unessa pelot häviävät HETI kun niitä vastaan kääntyy ja kohtaa ne tietoisena että on unessa
Kirjoittanut WM_ | Julkaistu 21 elokuu, 2009
klo 13:28
Tupakkaki tuottaa tietys tapaukses hyvää oloo ja mieltä
se kyllä jää kakkoseks sen aiheuttamaan riippuvuuteen ja terveyden haittoihin
toki kaikki ajattelee niinku ajattelee…tuomitseminen on väärin mun mielestä … jokainen tekee niinku tekee… mut peloista tässähän oli kyse
pelot mä oon nyt päättäny voittaa ja siihen oon löytäny luonnon lääkkeen… ayahuasca,vanha shamaanien käyttämä luonnon lääke
miks ihmees maailma kieltää luonnon omat lääkkeet??? ihan ku kaikki vaivat voitais korvata kemikaaleilla??ne lääkkeet rasittaa vaan elimistöö ja jotkut aiheuttaa taas toisen riippuvuuden… tosin jos on kuoleman sairas ja haluu et elämä jatkuu niin mikäs siin
jokainen päättää omasta elämästä
Kirjoittanut Jeps :D | Julkaistu 21 elokuu, 2009
klo 19:47
toki ayahuasca on psykedeelinen huume mutta sitä ei kuulu käyttää väärin…mun tarkotus tällä on et mä voitan omat pelkoni ja tutustun niihin pelkoihin…tarkotus on myös tutustuu itteeni joka on ollu mun tavotteeni jo 1.5vuotta
Kirjoittanut Jeps :D | Julkaistu 21 elokuu, 2009
klo 19:57